Taidemuseot Suomessa

Taidemuseot ovat laitoksia, jotka keräävät ja pitävät esillä esteettistä, yksilöllistä sekä ainutlaatuista taidetta. Tällaiset museot voivat erikoistua tiettyihin aikakausiin tai tiettyjen taiteilijoiden töihin, mutta niissä voi olla esillä myös eri alojen teoksia. Taidemuseoissa voidaan järjestää myös teemanäyttelyitä.

Toiminta-ajatuksena taidemuseoilla onkin tuoda yleisön nähtäville kuvataidetta ja siihen liittyviä ilmiöitä, sekä tietysti tutkia, tallentaa ja säilyttää niitä. Taidemuseoilla on siis suuri rooli taidekasvatuksessa, sillä näiden laitosten tarkoituksena on myös perehdyttää yleisöä taiteen saloihin ja lisätä taiteen tuntemusta.

Suomessa toimii 16 aluetaidemuseota, valtion taidemuseo sekä useita muita taidemuseoita näiden lisäksi. Jokainen on varmasti joskus elämänsä aikana käynyt ainakin piipahtamassa taidemuseossa tai ainakin tietää missä sellainen sijaitsee, vaikkei koskaan olisikaan käynyt. Esimerkiksi Ateneum on yksi tunnetuimmista taidemuseoista Suomessa ja varmasti moni on myös kuullut Kiasmasta ja sen mielenkiintoisista näyttelyistä.

Ateneumin taidemuseo

Ateneumin taidemuseo muodostaa yhdessä kahden muun taidemuseon kanssa osa Suomen kansallisgallerian. Ateneumin taidemuseo sijaitsee Helsingissä, Rautatientorin laidalla ja samassa rakennuksessa sen kanssa toimii myös kuvataiteen keskusarkisto, sekä taidemuseoalan kehittämisyhdistys, kehys. Ateneum on ehkä yksi suomen tunnetuimmista taidemuseoista ja siltä löytyykin suomen suurin maalausten ja veistosten kokoelma. Myös Ateneumin taidegrafiikan kokoelma on Suomen suurin. Suomalaisten taideteosten ohessa museon kokoelmiin alettiin myös 60-luvun tietämillä hankkia myös ulkomaalaisia teoksia ja niitä löytyykin Ateneumin valikoimista tänä päivänä jo yli 600.

Ateneumin suosituin näyttely on ollut Picasso-näyttely, vuosien 2009 ja 2010 taitteessa. Toiseksi suosituimmaksi näyttelyksi kiri Albert Edelfeltin näyttely, joka järjestettiin joitakin vuosia aiemmin. Kolmanneksi suosituimmaksi näyttelyksi ylsi Tove Janssonin näyttely.

Kiasma

Kiasma kuuluu Ateneumin taidemuseon tapaan Suomen kansallisgallerian muodostaviin taidemuseoihin. Kiasma on nykytaiteen museo, joka esittelee ja tekee tunnetuksi nykytaidetta. Se perustettiin vuonna 1990 ja se sijaitsee Ateneumin tapaan Helsingissä, Mannerheimintien varrella. Kiasman kokoelmissa on tänä päivänä yli 8000 teosta ja se pyrkii kartuttamaan kokoelmaansa erityisesti suomalaisella taiteella. Teoksia hankitaan niin gallerioilta kuin suoraan taiteilijoiltakin, joten tältä osin Kiasma noudattaa varsin monipuolista hankintatekniikka.

Kiasma on yksi Suomen tunnetuimmista, ellei tunnetuin, museo ja sen kävijämäärät nousevat varsin korkealle. On jopa arvioitu, että se olisi yksi maailman suosituimmista nykytaiteen museoista, jos kävijämääriä verrattaisiin maan väkilukuun.

Sinebrychoffin taidemuseo

Sinebrychoffin taidemuseo on kolmas Suomen kansallisgalleriaan kuuluvista taidemuseoista ja sijaitsee aiemmin esiteltyjen taidemuseoiden tapaan Helsingissä, tosin hiukan kauempana rautatieasemasta kuin kaksi aiempaa. Tämä taidemuseo sijaitsee Punavuoressa, Bulevardin varrella. Tällä taidemuseolla on monia yksityishenkilöiden sille lahjoittamia kokoelmia, esimerkiksi Paul Sinebrychoffin kokoama taidekokoelma, joka muodostaakin Sinebrychoffin taidemuseon kokoelman rungon.

Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmiin kuuluu vanhempaa eurooppalaista taidetta aina 1300-luvulta 1800-luvun alkupuolelle asti. Myös vanhempaa ruotsalaista muotokuvataidetta on kokoelmissa runsaasti. Näiden lisäksi Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmasta löytyy grafiikkaa sekä piirustuksia, ikoneita sekä hopeaesineitä. Museossa on esillä myös upeita antiikkihuonekaluja ja lasiesineitä, jotka niin ikään ovat osa tämän taidemuseon kokoelmia. Yksi mielenkiintoinen lisä näihin on Sinebrychoffin taidemuseon kirjekokoelma, joka koostuu Paul Sinebrychoffn kirjeistä, joissa kerrotaan taidekokoelman keräämisestä. Kaikki kokoelmaan kuuluvat 900 kirjettä on digitoitu.

Yllä esiteltyjen taidemuseoiden lisäksi Suomesta löytyy monia aluetaidemuseoita, joita löytyy jokaiselle maakunnalle omansa. Eikä tässäkään vielä kaikki, vaan taiteen ystäville, siitä kiinnostuneille ja aivan kaikille muillekin löytyy taidemuseoita näiden lisäksi monia muita. Kannattaa tutustua esimerkiksi EMMA:n Espoossa, Pukstaaviin Sastamalassa, Sara Hildénin taidemuseoon Tampereella, Wäinö Aaltosen museoon Turussa tai Amos Andersonin taidemuseoon Helsingissä.